Kellarissakin on aherrettu, sillä tila on saanut hienon ja mukavan lämpimän korkkilattian ja takkahuone upean paneliseinän ja -katon, jotka vahasimme harmaan sävyyn. Katosta tosin vielä keskeltä puuttuvat äänieristyslevyt, jotka odottavat kyllä jo asennustaan. Myös kiuas on toimintakunnossa ja mukavan pehmeät löylyt siitä irtoaakin. Kyllä on nyt ollut hienoa nauttia löylyistä ja poreammeiluista!
Sisällä alkaa siis näyttää jo todella valmiilta. Enää olisi nuo sisärappuset päällystämättä sekä keskikerroksen vessa on edelleen tekemättä - tosin kissa sitä vessana kyllä käyttää, sillä sen hiekkalaatikot on sinne sijoitettu. Ja sähkötyöt ovat edelleen kesken, mm. keittiön välitilan lamput puuttuvat, samoin kodinhoitohuoneessakin on asentamattomia lamppuja. Sinne emme löytäneet meitä miellyttäviä välitilakaakeleita, niin päädyimme maalaamaan välitilan sekä yhden seinän pirteän oranssinkeltaisella.
Ulkotöitä sitten vielä riittääkin. Talon rappaukset ovat tosin jo hyvällä mallilla, sillä niistä puuttuu lähinnä enää tien puoleisesta seinästä ja parista kohtaa päätyseinistä raplingit. Samoin autotalli ja muurit vielä odottelevat valkeaa pintaa. Harmittavasti vaan ilmat ovat olleet sen verran aurinkoisia ja lämpimiä, ettei ole rappaamaan oikein päässyt. Sen sijaan tien varren tukimuuri on valmistunut ja kattopellitykset sekä rännit ja syöksytorvet ovat kaikkialla paikoillaan - saa siis sataakin! Talotikkaatkin saimme jo asennettua. Kohtahan tämä on enää pelkkää puutarhan hoitoa koko raksaaminen... ;)