
Tällä viikolla päästiin sitten vihdoin ihan tositoimiin tontilla, kun maanantaiaamuna aikaisin kaivinkone aloitti pintamaan kuorimisen. Ensihommana oli tehdä tieliittymä tontille, että kuorma-autot pääsevät hakemaan ylimääräistä maa-ainesta ja kiviä pois tontilta. Seuraavaksi kaivuri pääsikin kiskomaan pois kunnan iloksemme jättämät kannot, joita kertyikin melkoinen röykkiö - onhan paikalla sijainnut kunnon sekametsä joskus aiemmin. Lisääkin kantoja saimme, kun kaivurin avustuksella kaadettiin muutama rakentamisen tiellä ollut puu lisää. Kaivurilta ja parilta kuorma-autolta meni pari päivää naapurin tontille jättämän jätemaan poistamiseen. Onneksi tästä emme joudu maksamaan itse, vaan se menee naapurin piikkiin. Vasta tämän jälkeen he pääsivät meidän oman pintamaan kimppuun.
Perjantaina kunnan maanmittarit kävivät merkitsemässä rakennusten paikat. Tämän perusteella kaivinkone pääsee viimeistelemään pintamaan poiston ja louhija pääsee suorittamaan omat räjäytyshommansa kunhan aloituskokous on pidetty.